Tasuri olisi riittänyt isännille ja serbien oli siksi panostettava vastaiskuihin toivoen parasta. Työnteko palkittiin ja Fulhamin Aleksandar Mitrovic puski tähänastisen peliuransa kenties tärkeimmän osuman Tadicin keskityksestä varsinainen peliajan viimeisellä minuutilla ja Serbia oli mukana kisoissa! Portugali oli tietysti pettynyt, mutta se sai vielä toisen mahdollisuuden jatkokarsintojen kautta ja käytti sen hyväkseen.
Portugali jäi nimittäin ensin lohkossaan kakkoseksi hävittyään yllättäen MM-karsintalohkonsa päätöskierroksella kärkikamppailussa Serbialle 1-2 Estadio da Luzilla, Lissabonissa. PSG:n Renato Sanchesin salamamaali aivan pelin alussa sai lusitaanit luulemaan itsestään liikoja ja sehän sopi serbeille, jotka iskivät pelin tasoihin Ajaxin Dusan Tadicin puolen tunnin tekemällä maalilla.
Shaqiri laukoi uransa viidennen MM-kisamaalin etukulmaan ohi Milinkovićin 20. Osuma juuri Serbian verkkoon maistui varmasti Shaqirille, joka on etniseltä taustaltaan Kosovon albaani. Erotuomari Ismail Elfath kätteli Kamerunin maalintekijää Vincent Aboubakaria ennen kuin näytti hänelle keltaista korttia paidan riisumisesta. Koska Aboubakarilla oli jo varoitus alla, Elfath joutui ajamaan hänet ulos punaisella kortilla.
minuutilla vierasvoiton ja voitti sillä maalilla lohkon selviytyen jatkopeleihin. Katso myös: Parhaat vedonlyöntibonukset Viime viikolla Portugali kaatoi kenraalissaan Nigerian kokonaista 4-0 Lissabonissa, ennenkuin hyppäsi kisakoneeseen. Fernandes teki jälleen kaksi maalia. Yhden maalin miehiä olivat puolestaan Benfican kaksikko Goncalo Ramos ja Joao Mario. Vaikka myrskyn silmässä oleva vielä Manchester Unitedissa oleva, mutta ei enää siellä pelaava Cristiano Ronaldo ei kenraalissa pelannutkaan veteraanin ”sairaus” on voitettu kanta viimeistään Ghana-pelin h-hetkellä joukkueiden saapuessa kentälle. Tämä narsisti elää julkisuudesta! Portugalin (4-3-3) mahdollinen avausrosteri: Costa; Cancelo, Dias, Pepe, Mendes; Neves, Carvalho, Fernandes; Silva, Ronaldo, Leao. Portugal did not miss with their portraits 🔥🇵🇹#FIFAWorldCup | #Qatar2022 pic.
twitter. com/QlyKxMsGsO— FIFA World Cup (@FIFAWorldCup) November 21, 2022 Ghana saattaa yllättää suuren yleisön positiivisilla esityksillään Otto Addon luotsaama Ghana selviytyi Afrikan MM-karsinnoista oman lohkonsa voittajana jatkokarsintoihin, missä kymmenen eri lohkon voittajat pelasivat arvottua vastustajaa vastaan kaksiosaisissa otteluparissa, joiden voittajat selviytyivät MM-kisoihin. Oman lohkonsa voiton Ghana nappasi täpärästi paremman maalieronsa turvin päädyttyään tasapisteisiin lohkokakkoseksi jääneen Etelä-Afrikan kanssa. Etiopia ja Zimbabwe olivat lohkon statisteja.
Etelä-Korea teki kuitenkin Uruguayta enemmän maaleja. Sen maaliero oli 4–4 ja Uruguayn 2–2, joten Uruguayn jo hypistelemä jatkopaikka lipesi käsistä. Etelä-Korean sankariksi nousi 2–1-osuman karkumatkansa päätteeksi sijoittanut Hwang Hee-chan. Jatkopaikkansa jo varmistanut Portugali siirtyi johtoon jo viiden minuutin pelin jälkeen Ricardo Hortan osumalla. Kim Young-gwon tasoitti 27. Uruguayn Giorgian De Arrascaeta (oik. ) teki Luis Suárezin esityöstä kaksi maalia. Ne eivät kuitenkaan riittäneet jatkopaikkaan voitosta huolimatta.
MM-jalkapallo | Portugali varmisti jatkopaikkansa voittamalla Uruguayn – Näin kisapäivä eteniAamulehti seurasi tässä artikkelissa Qatarin jalkapallon MM-kisojen maanantain tapahtumia. 28. 11. 8:45 | Päivitetty 28. 23:09Jalkapallon MM-kisat jatkuvat neljällä ottelulla. Päivän aloittaa G-lohkon ottelu Kamerun–Serbia kello 12.
Kuva: Francois-Xavier Marit / AFPUruguay kaatoi Ghanan 2–0 Giorgian De Arrascaetan osumilla, mutta se oli lopulta laiha lohtu. De Arrascaeta puski Luis Suárezin laukoman ja Lawrence Ati-Zigin osittain torjuman pallon sisään maaliviivalta 26. minuutilla ja lisäsi johdon 2–0:een komean kuvion päätteeksi kuusi minuuttia myöhemmin.
Seuranta löytyy jutun alaosasta. Lue kaikki MM-kisajutut täältä. AikatauluNeljännesvälierät3. kello 17: Hollanti–Yhdysvallat3. kello 21: Argentiina–Australia4. kello 17: Ranska–Puola4. kello 21: Englanti–Senegal5. kello 17: Japani–Kroatia5. kello 21: Brasilia–Etelä-Korea6. kello 17: Marokko–Espanja6.
Nousukarsinnan välierässä lusitaanit löivät Turkin 3-1 Estadio do Dragaolla, Portossa selviytyen finaaliin Porton Otavion, Liverpoolin Diogo Jotan sekä lisäajalla Wolvesin Matheus Nimesin maaleilla. Turkin maalin tehneellä Sittardin Burak Yilmazilla oli tilaisuutensa tasoittaa peli pilkusta, jolloin ratkaisua olisi todennäköisesti jouduttu hakemaan jatkoilta ja kenties sitten jopa pilkkukisasta, mutta Yilmaz epäonnistui. Nousukarsintafinaalissa Portugali sai vastaansa kotonaan Portossa toissa kesänä Euroopan mestaruuden voittaneen Azzurrin MM-kisoista pudottaneen Pohjois-Makedonian ja Manchester Unitedin Bruno Fernandes piti kahdella maalillaan huolen, ettei Portugalille toista työtapaturmaa kotona tapahdu ja lusitaanit onnistuivat 2-0 voitolla paikan kisakoneessa lunastamaan! Historia toisti itseään syyskuussa Kansojen Liigan A-liigassa, missä Portugali kohtasi päätöskierroksella Espanjan kotonaan Estadio Municipal de Bragalla, Bragassa, mistä La Roja kävi ryöstämässä Atletico Madridin Alvaro Moratan 1-0 voittomaalilla 88.
MM-jalkapallo | Sveitsi vei viimeisen jatkopaikan, Kamerunin sankari katseli maalinsa jälkeen punaista korttiaMM-kisojen alkulohkot paketoitiin perjantaina hurjan draaman värittämänä. Uruguay nousi voitollaan ohi Ghanan, mutta molemmat joutuivat pettymään, kun Etelä-Korea yllätti lisäajalla Portugalin ja nousi jumbosijalta jatkoon. 2. 12. 9:56 | Päivitetty 2. 23:25Sveitsistä tuli myöhään perjantai-iltana viimeinen pudotuspelipaikkansa varmistanut joukkue jalkapallon MM-kisoissa. Sveitsi kaatoi Serbian 3–2 ja oli lohkonsa kakkonen. Sveitsin ratkaisijaksi nousi toisen puoliajan alussa upean kuvion päätteeksi pallon Vanja Milinkovićin taakse laukonut Remo Freuler. Pelin viimeinen maali syntyi 48. minuutilla. Käkikellomaa oli tasoittanut ottelun ensimmäisen puoliajan viimeisillä hetkillä, kun Breel Embolo osui takatolpalta Silvan Widmerin matalasta keskityksestä.
[[elää<]] Portugali Ghana elää 2022 24 marraskuuta 2022
Molemmat hävisivät avausottelunsa, joten todella paljon on pelissä. Lohkon toisessa ottelussa kohtaavat Brasilia ja Sveitsi. Brasilia kaatoi avausottelussaan Serbian maalein 2–0, ja Sveitsi kukisti Kamerunin lukemin 1–0. H-lohkossa ensimmäisenä kentällä astelevat Etelä-Korea ja Ghana kello 15. Etelä-Korea aloitti kisat maalittomalla tasapelillä Uruguayn kanssa. Ghana puolestaan hävisi Portugalille lukemin 3–2.
Maalit olivat Uruguaylle kisojen ensimmäiset. Ghanalla oli loistava tilaisuus siirtyä ottelussa johtoon, kun Uruguayn maalivahti Sergio Rochet kaatoi Mohammed Kudusin ja aiheutti Ghanalle rangaistuspotkun. Rochet kuitenkin torjui André Ayewin sanalla sanoen surkean yrityksen. Muutamaa minuuttia myöhemmin Uruguay iski ensimmäisen maalinsa. Uruguayn maalivahti Sergio Rochet kaatoi Ghanan Mohammed Kudusin ja aiheutti Ghanalle rangaistuspotkun.
Sveitsi live tulospalvelu, tulokset, otteluohjelma, Portugali - Sveitsi liveAPUA: Olet joukkueen Sveitsi -tulossivulla Jalkapallo/Eurooppa -alueella. Flashscore. fi tarjoaa joukkueen Sveitsi live tulospalvelun, lopputulokset ja otteluiden tilanteet, sarjataulukot ja otteluiden yksityiskohdat (maalintekijät, punaiset kortit, kerroinvertailun,... ). Joukkueen Sveitsi tulosten lisäksi voit seurata Flashscore. fiista yli 1000 eri jalkapallosarjaa yli 90 eri maasta ympäri maailman. Klikkaa maan nimeä vasemmasta valikosta ja valitse haluamasi kilpailu (liigojen tulokset, kansallisten cupien live tulokset, muut kilpailut). Joukkueen Sveitsi -tulospalvelu on reaaliaikainen ja päivittyy livenä.
(((SUORATOISTO))) Brasilia Sveitsi elää live | Kampicoffee
Päivän päättää lohkon ennakkoon kovimpien joukkueiden kohtaaminen, kun Portugali yrittää varmistaa jo jatkopaikan, ja Uruguay puolestaan taistelee vahvistaakseen mahdollisuuksiaan jatkopeleihin. Maanantain ottelut:12. 00 Kamerun–Serbia 3–3 (1–2) (G-lohko) Yle15. 00 Etelä-Korea–Ghana 2–3 (H-lohko) Yle18. 00 Brasilia–Sveitsi 1–0 (G-lohko) Yle21.
Portugali - Ghana 24. 11. 2022 - Katso Vihje & KertoimetJalkapallon MM-kisojen H-lohkon avauskierroksella kohtaavat Portugali ja Ghana toisensa Stadium 974:llä, Dohassa torstaina kello 18:00. H-lohkon muut joukkueet ovat Etelä-Korea ja Uruguay. Portugali ollut hyvässä iskussa, mutta tiukassa paikassa mennyt pupu pöksyyn enemmän kuin kerran Fernando Santosin luotsaama Portugali joutui ponnistelemaan hiukan ylimääräistä ja tekemään ylitöitä sen eteen, että lusitaanit selviytyivät lopulta Qatarin MM-kekkereihin.
Etelä-Korea meni MM-jatkopeleihin lisäaikamaalilla
Etelä-Korea elää live 5 joulukuuta 2022 by @asdfg fgdf
[[LIVE SPORT=]] Portugali Uruguay elää live 28 marraskuu 2022
Jo tuo osuma olisi vienyt Sveitsin jatkoon ajoittain varsin kuumaksi kääntyneessä ottelussa, sillä sille riitti G-lohkon kakkossijaan tasapelikin. Serbia puolestaan tarvitsi voiton, johon se tarrasikin kiinni Aleksandar Mitrovićin ja Dušan Vlahovićin komeilla osumilla. Mitrović puski Dušan Tadićin millintarkan keskityksen verkon perille rangaistuspilkun kohdalta, Vlahović viimeisteli vaikeasta asennosta Tadićin oivalluksen jälkeen. Sveitsi aloitti maalinteon Serbiaa vastaan Xherdan Shaqirin osumalla.
(suora lähetys) Brasilia Sveitsi elää 2022 28 marraskuu 2022
Portugali varmisti jatkopaikkansa voittamalla Uruguayn
(ELÄÄ<<<) Etelä-Korea Portugali elää 2 joulukuuta 2022